Continentalin energiansäästöhankkeet vähentävät sähköntarvetta 150 gigawattituntia

EtusivuContinentalin energiansäästöhankkeet vähentävät sähköntarvetta 150 gigawattituntia
  • Continentalin energiantarve on jo nykyisellään 22 prosenttia alan keskiarvoa alempi.
  • ”Kaikki rengastehtaamme kehittävät omia sekä koko yhtiön laajuisia ratkaisuja, joiden avulla voidaan saavuttaa ilmastoneutraali tuotanto viimeistään vuoteen 2040 mennessä”, kertoo Continentalin tuotanto- ja logistiikkajohtaja Bernhard Trilken.
  • Voittoa tavoittelematon järjestö CDP vahvistaa, että Continental toteuttaa onnistuneesti kestävän kehityksen strategiaansa.

Hannover, Saksa, 2. huhtikuuta 2024. Continental onnistui vähentämään vuoden 2023 aikana vuosittaista energiantarvettaan 160 energiansäästöhankkeensa avulla noin 150 gigawattituntia. Tähän päästiin muun muassa käyttämällä enemmän uusiutuvia energiamuotoja ja lämpöeristystä. 150 gigawattituntia vastaa suunnilleen 12 500 kotitalouden vuosittaista sähkönkulutusta keskikulutuksen ollessa 12 000 kilowattituntia vuodessa.

Rengasteollisuudessa energiaa käytetään esimerkiksi höyryntuotantoon, jota tarvitaan renkaiden vulkanoinnissa. Tässä tuotantovaiheessa kumiseos jalostetaan joustavaksi ja elastiseksi kumiksi. Tehokkaamman höyryntuotannon avulla Continental on vähentänyt CO2-päästöjään 31 000 tonnia pelkästään vuonna 2023.

Aurinkosähköjärjestelmien merkittävän laajentamisen ansiosta tuotamme entistä suuremman osan omasta sähköstämme. Samanaikaisesti edistämme useita hankkeita, joiden avulla toiminnoistamme tulee entistäkin energiatehokkaampia. Esimerkiksi vuonna 2023 olemme säästäneet yhteensä 150 gigawattituntia energiaa. Kaikki rengastehtaamme kehittävät sekä omia että yhtiönlaajuisia ratkaisuja, joiden avulla voidaan saavuttaa ilmastoneutraali tuotanto viimeistään vuoteen 2040 mennessä”, Continentalin tuotanto- ja logistiikkajohtaja Bernhard Trilken kertoo.

Continental kantaa aktiivisesti vastuuta hiilijalanjäljestään globaalien energiansäästöhankkeidensa avulla. Kansainvälinen voittoa tuottamaton järjestö CDP on vahvistanut tämän kuudennen kerran peräkkäin. Continentalin viime vuonna toteuttamien toimien ansiosta CDP (aiemmalta nimeltään Carbon Disclosure Project) on lisännyt yhtiön niin sanotulle ympäristövaikutusten A-listalle 2023.

Näin Continental on päässyt maailman johtavien ilmastonsuojeluyritysten joukkoon. Continental on osallistunut tähän tärkeään ympäristöluokitukseen jo kahdentoista vuoden ajan. Viime vuonna yritys saavutti ilmastonsuojelussa A-luokituksen.

Continentalin energiantarve on jo nykyisellään alan keskiarvoa alempi

Monivuotisen sitoutumisensa ansiosta Continental kuluttaa jo nyt 22 prosenttia vähemmän energiaa valmistettua rengastonnia kohti alan keskiarvoon verrattuna. Tämä tulos saatiin sisäisessä benchmarking-analyysissa, jossa tutkittiin maailman johtavien rengasvalmistajien keskimääräistä energiankulutusta World Business Council for Sustainable Development -organisaation Tire Industry Project -hankkeessa saatujen lukujen pohjalta.

Continental työskentelee jatkuvasti energiansäästön ja päästöttömistä lähteistä saatavaan energiaan siirtymisen parissa. Viime vuonna Continental saavutti hiljattain asennetun aurinkosähkökapasiteetin kokonaismäärän 26,2 megawattia. Nyt Continental voi tuottaa jopa 27,9 gigawattituntia enemmän vihreää sähköä vuodessa. Laitteistoa laajennettiin seuraavissa Continentalin rengastehtaissa: Hefei (Kiina), Rayong (Thaimaa), Hannover (Saksa), Korbach (Saksa) ja Lousado (Portugali). Malesian Alor Setariin rakennettiin uusi järjestelmä.

Painopiste tehokkaissa lämpöeristyshankkeissa

Lisäenergiasäästöjä saavutettiin asentamalla eristys, joka vähentää lämpöhäviöitä ilmakehään. Eristyksiä asennettiin esimerkiksi piippuihin, letkuihin ja rengaspuristimiin. Näillä toimilla saavutettiin noin neljännes vuonna 2023 säästetystä 150 gigawattitunnista. Vuonna 2023 Continental teki eristysasennuksia Camacarin (Brasilia), Púchovin (Slovakia) ja Timisoaran (Romania) rengastehtaissa. Otrokoviceen (Tšekin tasavalta) asennettiin lämpöpumppu.

Vaihto ilmastoystävällisiin LED-valoihin

Continental vähentää sähkönkulutusta myös ottamalla käyttöön LED-valot. Kaikissa yrityksen rengastehtaissa perinteiset valonlähteet ja turvavalaistus, kuten hätäpoistumisteiden valaistus, vaihdetaan asteittain energiaa säästävään LED-teknologiaan. Viime vuonna LED-järjestelmiä asennettiin Continentalin rengastehtaisiin muun muassa Púchovissa (Slovakia), Otrokovicessa (Tšekin tasavalta), Timișoarassa (Romania), Hefeissä (Kiina) ja Hannoverissa (Saksa). LED-valaistukseen siirtyminen toi Continentalille yhteensä 9 gigawattitunnin säästön vuonna 2023.

Kunnianhimoiset kestävän kehityksen tavoitteet kaikille tuotantolaitoksille

Continentalin kunnianhimoinen tavoite on vähentää energiankulutustaan vuoteen 2030 mennessä 20 prosenttia vuoden 2018 tasoon nähden. Continental pyrkii saavuttamaan ilmastoneutraalin tuotannon viimeistään vuoteen 2040 mennessä. Kaikki yrityksen ostama sähkö kaikissa toimipaikoissa on jo vuoden 2020 jälkeen ollut ilmastoneutraalia ja peräisin uusiutuvista energianlähteistä. Tästä on saatu alkuperätakuut maailmanlaajuisen RE100-aloitteen kriteerien mukaisesti.

Kaikki vuonna 2023 käyttöön otetut energiansäästötoimet ovat lähtöisin Continentalin sisäisestä Be Energy Efficient -kampanjasta, mikä on lisännyt energiatietoisuutta Continentalin työntekijöiden keskuudessa ja edistänyt energiankulutuksen vähentämistoimia jo kymmenen vuoden ajan.

LEHDISTÖN YHTEYSHENKILÖ

Head of Marketing & Communications Subregion Nordics
Casper.svanemose@continental.com
+ 45 22 30 71 31

Continental kehittää edellä käyvää teknologiaa ja palveluita ihmisten ja tavaroiden vastuulliseen ja verkottuneeseen liikkumiseen. Vuonna 1871 perustettu teknologiayritys tarjoaa turvallisia, tehokkaita, älykkäitä ja edullisia ratkaisuja ajoneuvoja, koneita, liikennettä sekä kuljetuksia varten. Vuonna 2023 Continentalin liikevaihto oli 41,4 miljardia euroa. Yritys työllistää tällä hetkellä noin 200 000 työntekijää 56 maassa ja markkina-alueella.

Rengasdivisioonan rengasratkaistut tekevät liikkumisesta turvallisempaa, älykkäämpää ja kestävämpää. Continental tarjoaa laajan tuotevalikoiman henkilöautoille, hyötyajoneuvoille, erikoisajoneuvoille ja kaksipyöräisille. Yli 150-vuotias teknologiajohtajiin kuuluva yhtiö on yksi maailman suurimmista rengasvalmistajista. Vuonna 2023 myynti oli 14 miljardia euroa. Rengasdivisioona työllistää maailmanlaajuisesti yli 56 000 ihmistä, ja siihen kuuluu globaalisti 24 tuotanto- ja kehitysyksikköä.

www.continental-rengas.fi